Kesti kahdeksan päivää ennen kuin Hänen sanansa kiersivät sydämeen asti. En tiedä olenko nyt onnellisempi, mutta ainakin tiedän. Olenko jo sanonut, että olen tyhmä? Nyt vasta itseni tyhmäksi tunnenkin.

Olen itkenyt Sinun perääsi niin usein, että tiedän jo mitä on tehtävä. Minun on katsottava muualle, annettava aivojeni tuntea mitä sydämeni haluaisi. Se on onnistunut hyvin - auringonlaskun sijaan näen nyt tähtitaivaan. Melkein toivon, että pysyisit hetken poissa. Mutta vain melkein.

Koska vieläkin katson Hänen valokuviaan hieman kauemmin. Hänen kädensä jälki näkyy minussa. Pitäisikö minun pyyhkiä se kaikki pois? En voi.

Mutta viimein olen palannut takaisin. Olen jälleen kuka olen. Toivon, että se riittää, sillä en osaa muuttuakaan.